keskiviikko 3. elokuuta 2011

Lakkeja eri koossa

Kaverin tytölle ole toiveissa lakki. Ajatuksena oli sellainen perinteinen myssymäinen vauvanlakki solmimisnauhoilla. Mutta, mutta... kaavaa ei löytynyt ei sitten mistään. Kirjastosta olisi varmasti löytynyt mutta en tässä juhlajärjestelyiden ym. tiimellyksessä sinne ehtinyt. Ottobre 4/2011 lehdessä oli ihan kivan oloinen kaava eli ei muuta kuin sitä testaamaan. Jotenkin kiireessä ja huolimattomuuttani katsoin, että pienin koko olisi 41cm (vaikka olikin 44cm). Ja koska tulevan käyttäjän pään kooksi oli katsottu 42cm niin leikkasin ekan lakin reiluilla saumavaroilla (ylhäällä vasemmalla). No, sehän oli sit sopiva tuolle meidän lähemmäs kaksvuotiaalle neidille. Seuraava versio hyvin niukoilla saumavaroilla (ylhäällä oikealla) ja iso vieläkin. Sitten kaksi alinta ilman saumavaroja ja suht kaukaa reunasta ommellen. Ei enää kauhean iso mutta kyllä nämäkin varmaan on käyttäjälleen vielä reiluja. Käyttäjän (tai itse asiassa käyttäjän äidin) kommentteja pääsen kuulemaan ensiviikolla. Sitten näkee kuinka isoja nuo pienimmätkin ovat ja voi sen mukaan vielä pienentää kaavaa. Kankaat omasta tilkkulaatikosta.

Ihan hauskan oloinen malli. Voisi vaikka tehdä omalle neidille samalla kaavalla välikausipukuun sopivan syyslakin. Meillä kun ei pipon anneta olla yhtään päässä eli pitää olla nauhat tai tarrakiinnitys niin kuin näissä. Alla sovituskuvaa. Hieman ehkä on pienehkö tämä mutta jos aavistuksen isompana tekisi.

3 kommenttia:

  1. Pipojen tekeminen on yllättävän haastavaa - jo sentin heitot kaavassa muuttaa pipon kokoa tosi paljon. Oliko tuo siinä uusimmassa ob:ssä? Pitääpä kokeilla...

    VastaaPoista
  2. Uusimmassa ottobre:ssä oli ohje. Siinä oli myös toisen pipon ohje. Koko on tosiaan aika vaikea saada just oikein. Onneksi joustava kangas hieman antaa pelivaraa. -Anne-

    VastaaPoista
  3. Mulla on tämän kaava piirrettynä ja pitäisi kokeilla. Kivan näköinen päässäkin!

    VastaaPoista