sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Ihka eka huppari!


Huppari on ollut pitkään tehtävien töiden listalla mutta kaava on ollut hakusessa. Blogeja selaillessa ja kaverin vinkistä löysin tämän kaavan (ottobre 1/2011). Koko tässä 92cm mutta helmaa pidensin hieman. Suht tyytyväinen olen lopputulokseen. Kangasyhdiselmä yllätti positiivisesti. Ohut joustofrotee yhdistettynä ohueen trikoovuoreen ei olekaan yhtään liian paksu. Koko on hieman reilu mutta ihan käytettävää kokoa. Ja ajatus olikin, että tämä menisi vielä syksylläkin. Pieniä muutoksia seuraavaan huppariin on luvassa eli hieman ajattelin kaventaa ja pituuden pitää nykyisellään (eli alkuperäiseen kaavan nähden pidennettynä). Ehkäpä piirrän koon 86cm kaavan ja laitan helman ja hihan pituuden samaksi kuin tässä. Vetoketju tuotti hieman ongelmia. Tai siis tuota yläpäätä oli tosi vaikea saada siististi. Ja jotenkin itseä hieman häiritsee, että vetoketju "näkyy nurjalta" eikä ole ikään kuin siellä päälly- ja vuorikankaan välissä. Mutta kun en keksi miten ompelisin sen siten, että sen saisi sinne väliin :) (tämän siis ompelin ihan ohjeen mukaan). Toisaalta eipä tuo nurjapuoli näy käytössä... Näitä lisää!!! (ehkäpä Metsolan autot joustofroteen joutuu seuraavana työn alle)

3 kommenttia:

  1. Minäpä näin tämän hupparin ennenkuin bloggasit! Sunnuntaina puistossa ensin katsoin että onpas jollain lapsella nätti huppari. Sitten vasta huomasin että sehän on tuttu lapsi! :D Oliko mummon tms. kans liikkeellä?

    VastaaPoista
  2. Nätti huppari :)
    Mä tahdon kans aina vähän tuskailla noiden vetoketjujen kans...
    Mut vuorellisen kans hyvin toimii tosimummon blogissa oleva takkiohje ja siin oleva vetoketjun ompelu kohta, ainakin minä sain sillä ohjeella onnistumaan :)

    VastaaPoista
  3. RIIKA: Neiti oli tosiaan isovanhempien hoivissa. Ja tietysti uusi huppari päällä. Ihmeesti on jo alkanut näkymään, että mikä on neitin itsensä mielestä mieluista vaata ja mikä ei. Eli A-puva, tästäkö se nyt jo alkaa :)

    SANI: Tosimummon ohjeella olenkin jo pari takkia ommellut (tosi hyvä ja selkeä ohje) mutta en ainakaan heti keksinyt miten sitä sovelletaan jos haluaa helmaan resorin. Olisiko sinulla vinkkiä?

    VastaaPoista