lauantai 19. helmikuuta 2011

Kolme mekkoa, yksi kaava

Sain kaverilta lainaan suuri käsityölehteä 1/2009 ja siinä oli kiva mekon kaava (ompelin kokoa 92cm, joka pienin koko). Ohjeen mukaan pitäisi kai ommella joustavasta kankaasta mutta koska kaava vaikutti suht leveältä niin päätin kokeilla myös puuvillakankaasta (joustamattomasta) ja hyvin onnistui ja istuu hyvin myös päälle.


Tässä kankaana mummon vanha pussilakana, sellainen ihanan pehmeäksi käytössä "kulunut". Vaikka pussilakanaa on varmaan käytetty ja pestykkin paljon niin värit silti edelleen todella kirkkaat (joka ei ehkä kuvasta käy täysin ilmi). Koska kankasta on vielä siht paljon jäljellä niin voisi vaikka ommella toisen samanlaisen niin olisipahan kesäksi pesun varaa.

Tästä mekosta ei ole parempaa kuvaa koska meidän neiti halusi mekon heti päälle ja hetken päästä olikin jo kaatanut siihen välipalajugurtin eli pesuun meni jo ennen kuin ehdin kunnolla kuvaamaan. Neitin uusi suosikkipuuha on muuten hampaiden pesu. Kiitos vaan papalle korokejakkarasta niin yltää neiti itse altaalle. Kankaana mekossa Metsolan joustofrotee.

Tässä jälleen kierrätyskangas, joka ostettu jokin aika sitten kirpparilta. Tätä on yhteensä kahden verhon verran (ja hintaa näillä oli yhteensä 3e). Kangas on kivaa "ohutta/harvaan kudottua" puuvillaa, sopii hyvin mekkokankaaksikin.

5 kommenttia:

  1. Oi, kivat mekot tuli! Tuli muuten mieleen, että tähän kaavaan vois periaatteessa tehä semmoset pitkät resorihihat, niinku jossaki Metsolan omassa mekossa on. Pitää psitää harkintaan!

    VastaaPoista
  2. Ai niin, teitkö noihin puuvillaisiin mekkoihin pääntielle muotokaitaleen vai onnistuiko kääntäminen pelkin saumavaroin?

    VastaaPoista
  3. En laittanut muotokaitaletta mutta voisi olla fiksua laittaa ainakin jos puuvilla on tosi "tiivistä" eikä yhtään jousta. Tuon ylimmäisen mekon ompelussa oli hieman hankaluuksia mutta sit taas tuon alimmainen onnistui ongelmitta. Leikkasin just yhen vastaavan mekon puuvillasta ja aloimpa nyt miettiin, että pitäiskö siihen leikata se muotokaitale. Varmaan pitäisi.

    Ja pitkät hihat tosiaan vois olla hyvä idea. Ajattelin koon puolesta, että nämä olis kesällä käytössä mutta syksyä silmällä pitäen vois tehtä pitkillä hihoilla. Ajattelitko sinä sellaisia yksivärisiä hihoja eli näyttäisi vähän niin kuin olisi pitkähiainen siellä alla? Miten tällainen hiha käytännössä ommellaan kiinni tuohon mekko-osaa (juu, tiedetään, että olen vähän onneton soveltamaan :)

    VastaaPoista
  4. Mie ajattelin sen hihajutun niin, että ompelis sen samalla tavalla kuin resorit hihansuihin yleensäkin ommellaan, eli kaksinkertainen resori ensin ympyräksi ja sitten se resori hihansuuhun paikalleen ja venyteteään ommellessa. Metsolassa oli siitä ruskea-punanen-keltanen-oranssi-sävysestä kukkakankaasta (josta ite tein tämän saman mekon) tehty sen mallinen mekko, jossa oli resorihihat. Tätä mekkoa tarkotan: http://www.lastenmetsola.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/LastenMe/Products/23H-V-BL/SubProducts/23H-V-BL-0001

    VastaaPoista
  5. Tuon minäkin olin ohimennen Metsolassa nähnyt mutta en ollut yhtään katsonut miten se on tehty. Ja ajattelin ensit, että se on jotain trikoota eikä resoria mutta resoria tosiaan taitaa olla. Ja taitaa tosiaan olla vaan ommeltu niin kuin normiresorikin hihansuuhun. Tuota pitäisi melkein kokeilla :)

    VastaaPoista