sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Pitkähiainen mekko, pusero ja T-paita kierrättäen

Viikko vietetty meidän pikku-neidin kanssa mummoloimassa eli siis viikko ilman ompelukonetta!!! :) Käsityöt eivät kuitenkaan olleet täysin poissa mielestä sillä piirsin nipun uusia kaavoja ja tulihan sitä kangaskaupassakin piipahdettua ja mummin varastoista löytyi myös joitain kivoja kankaita. Niistä kuvamateriaalia myöhemmin kunhan saan kuvat koneelle.

Tänään piti sitten jo päästä ompeluhommiinkin. Valmiiksi tuli muutama jo aiemmin leikattu vaate.

Hiallinen mekko, kaava oma sovellus. Koko noin 86/92cm. Tämä on tehty minun vanhasta puserosta. Kuva oli siis puserossa valmiina ja leikkelin osat niin, että kuva tuli myös tuohon mekkoon eteen. Resorit omia vanhoja varastoja. Tästä tuli ihan kiva ottaen huomioon, että on "kierrätyskangas". 

T-paita., koko 92cm. Kaava jostain vanhasta ottobre lehdestä (jonka numero on nyt millään muista). Tämä on tehty vanhasta naisten T-paidasta. Resori omia varastoja.  Tästä tuli aika leveä ja lyhyt eli ei ihan niin kivan mallinen. Mutta kai tuollekkin käyttöä löytyy.

Pusero, koko 92cm. Kaava ottorbe 6/2009. Vihreä kangas minun vanhasta t-paidasta ja keltainen kangas vanhasta miesten pitkähiaisesta paidasta. Resorit myös ko. paidasta (siinä oli leveä resori helmassa). Tähän olen tosi tyytyväinen. Tuli tosi kivan värinen. Värit livenä vielä paremmat kuin kuva antaa ymmärtää. Ja edessä taas tuo jo tutuksi käynyt kukka applikaatio. Pitäisi vissiin välissä kokeilla jo jotain muuta applikaatiota :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti