maanantai 5. joulukuuta 2011

Housukokeiluja

Aikomuksena on pitkään ollut kokeilla taskujen tekoa. Tai siis olenhan minä kertaalleen kokeillut mutta hieman eri tavalla kuin nyt. Näissä siis leikkarin etulahkeesta palan pois ja ompelin siihen 2 kerroin olevan resorin, jonka sitten tikkasin 2 naulalla päältä. Taskupussin myös tikkasin kiinni 2 neulalla. Kivat tuli taskuista, näitä lisää. Housujen kaavoituksessa käytin apuna Ottobre Vilkas housukaava (lähinnä haaraosan kohdalta) mutta muutoin leikkelin aika "vapaalla kädellä".

Muutoin samanlaiset kuin edelliset mutta lahkeissa resorin sijaan kuminauha. En jotenkin ollut osannut ajatella valkoista joustofroteeta housuiksi mutta nyt kangas/vaatevaihtareiden merkeissä tein tällaiset ns. loppukäyttäjän toiveesta :)

Nämä tehty puolestaan velourista (Kangastukusta). Koko noin 92/98cm. Varsinaista kaavaa ei ollut mutta tässäkin haaraosan osalta hyldynsin Vilkas housukaavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti